13.8.2015

Erinomaiseksi todettu pitsapohja


Pitsapohja
(pellillinen)

 Tarvitset:
25 g tuorehiivaa tai kuivahiivaa
2 dl vettä
1 tl suolaa
3 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja

Tee näin:
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää joukkoon suola ja öljy. Sekoita vehnäjauho joukkoon ( tarvittaessa enemmän kuin 5 dl niin), että taikina ei jää sormiin kiinni. Kauli taikina uunipellin kokoiseksi ja laita se hetkeksi esilämpenemään 225 asteiseen uuniin. Itse olen antanut olla suunnilleen 5-7 minuuttia. Lado haluamasi täytteet pohjan päälle ja paista rapsakaksi.

Ohjeen olen joskus vuosia sitten jostakin kirjasta tai nettisivustolta itselleni muistiin kirjoittanut. Monet maukkaat pitsat paistanut. Tänään tein pitkästä aikaa jauhelihapitsaa.

MakroTex - Ruohonjuuritasolla

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Ruohonjuuritasolla.

Etsin paria kuvaa työjuttuihin tietokoneeltani (turhaan), mutta arkistoiden kätköistä löysin kuvan, joka sopinee tämän viikon teemaan hyvin. Eikös olekin aika päheet mölkkypalikat!

Tuli tuosta kuvasta mieleen, että kovin vähän sitä on ennättänyt tämän kesän aikana ulos pihapelien pariin! Kelit suosisi nyt, mutta mulla on sen verran kiireiset työviikot tässä meneillään, että kaikki vapaa-aika on mennyt mukavasti kotisohvalla. Pakko myöntää, että olen ollut kyllä aika raato huonosti nukuttujen yöunien ja pitkäksi venyneiden työpäivien ansiosta, että ei tässä ole oikein mitään jaksanut. Huokaus. Ihanaa, että huomenna on perjantai.

4.8.2015

Chili con carne


Chili con carne

Tarvitset:
2 kpl sipulia
2-3 kpl valkosipulinkynttä
400-500 g jauhelihaa
1 rkl ruokaöljyä
1 prk papuja
 1 tlk tomaattimurskaa
 chilimaustetta
pippuria
suolaa

Tee näin:  
Valmista koko homma padassa. Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet, pilko ne pieniksi kuutioiksi ja kuullota niitä hetki padassa. Lisää joukkoon jauheliha. Paista jauheliha ja mausta oman maun mukaan. Lopuksi kaada joukkoon pavut (ilman nestettä) sekä tomaattimurska. Anna ruoan muhia kannen alla 20-30 minuuttia. Tarjoiluehdotuksena suosittelen kokeilemaan Chili con carnea riisin kanssa.

MakroTex - Katse ylös

Pieni Lintu blogissa on tällä viikolla MakroTex kuvahaasteen teemana Katse ylös.

Työmatkani kulkee Aulangontien vanhan viljamakasiinin ohi ja joka aamu mun tulee tuota vanhaa rakennusta ihailtua. Siinä vain on jotakin tosi hienoa, vanhoissa makasiineissa ja rakennuksissa muutenkin!

Viime vuonna punatiiliseinien sisäpuolelle avattiin Keisarin makasiini- niminen kirpputori, joten rakennusta on mahdollisuus käydä ihastelemassa myös sisäpuolelta. Aivan ihana miljöö! Kirpputori sijaistee osoitteessa Aulangontie 1, 13210 Hämeenlinna. Rautatieaseman välittömässä läheisyydessä.

3.8.2015

Mausteiset lohkoperunat

  

Meidän on pitänyt tukeutua kesän aikana kaupan kirsikkatomaatteihin, koska oman sadon tomaateista ei ole tähän asti ollut kun maistiaisiksi. Raakileita kyllä piisaa, mutta valmistuvat niin hitaasti ja eri aikaan.

Ajattelin jakaa tässä elokuun alkajaisiksi muutaman simppelin ruokareseptin menneeltä viikonlopulta. Minä valmistin lauantaina pihvien kaveriksi mausteisia lohkoperunoita ja M teki eilen padassa Chili con carnea, nam. Kyllä se vain niin on, että toisen tekemä ruoka maistuu aina erityisen hyvältä ja valmiiseen ruokapöytään on ihana istahtaa. Arjen pieniä piristyksiä! 

Mausteiset lohkoperunat

Tarvitset:
 Perunoita
ruokaöljyä
Perunamaustetta
Chilimaustetta
pippuria 
suolaa

Tee näin:
Pese perunat (ei tarvitse kuoria) ja leikkaa lohkoiksi. Laita perunalohkot isoon kulhoon ja lorauta joukkoon ruokaöljy sekä lisää mausteet. Pyörittele perunalohkoja seoksessa ja laita ne sen jälkeen uunipellille. Paista 15 minuuttia 200 asteisessa uunissa ja sen jälkeen vielä noin 30 minuuttia 250 asteessa.